null Taivaan tähden: Älä torku!

Hengellisyys

Taivaan tähden: Älä torku!

Ei saa nukkua silloin, kun on saanut jonkun tehtävän. Kristityn tehtävä on pystyttää Jumalan valtakuntaa.

Voit myös kuunnella tämän tekstin:

-:- / -:-
Valvomisen sunnuntai tuo mieleeni ystäväni Empun. Olimme armeijakavereita. Reserviupseerikoulun loppusodassa hänellä oli aamuyön vartiovuoro. Onneton nukahti. Kolmesataa vihollissotilasta ohitti miehen ja valtasi joukkueemme leiripaikan. Loppusota päättyi joukkueemme osalta siihen. Hävisimme vain siksi, että yksi mies oli nukahtanut vartiossa.

Vähän samasta on kysymys, kun Raamattu kehottaa meitä valvomaan. Sanomattakin lienee selvää, että kysymys ei ole yleisestä nukkumiskiellosta. Tietenkään. Siinähän tulisi hulluksi. Kysymys on siitä, että ei saa nukkua silloin, kun on saanut jonkun tehtävän.

Mikä on kristityn saama tehtävä? Seurata Jeesusta ja pystyttää omalta osaltaan Jumalan valtakuntaa. Siinä tärkein työväline on rakastaminen.

Rakastamisen vastakohtia ovat välinpitämättömyys ja viha. Tässä elämme harvinaista aikaa, sillä vihapuhe ja empatiavaje ovat sosiaalisen median myötä nousseet ennennäkemättömiin mittasuhteisiin.

Itselläni on tällä hetkellä Facebookissa 3 384 ”kaveria”. Kaveri on tässä lainausmerkeissä, sillä en tunne henkilökohtaisesti kaikkia. He osallistuvat aktiivisesti keskusteluketjuihini, viimeisimmässä on yli 250 puheenvuoroa. Surukseni osa niistä on täysin vailla myötätuntoa toisinajattelevia kohtaan.

Valvomisen sunnuntaina aion tehostaa omaa valvomistani. Myös sitä, että fb-sivullani viha ja kauna toisinajattelevia kohtaan ei leiskuisi.

Vihapuheiden äärellä ei saa torkkua. Anteeksi laiminlyöntini.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Taivaan tähden: Likaiset kädet

Hengellisyys

Toisten elämää tuomitessa on jäänyt huomaamatta, miten oma ahneus on ajanut planeettamme kuilun partaalle.



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.