Päivi Topo aloitti tammikuussa Suomen ensimmäisenä vanhusasiavaltuutettuna. Hänen tehtävänsä on edistää iäkkäiden oikeuksien toteutumista.
Suomen ensimmäinen vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo ihmettelee, miksi keskustelua vanhusten palveluista leimaa aina pula – ”Kyse ei ole siitä, ettei rahaa olisi”
Päivi Topon mielestä kaikkein vanhimmilla on kristallisoitunutta älyä, jonka vuoksi heidän ajatuksiaan pitäisi kuunnella paljon enemmän.
Ensin hyvät uutiset: kiitos hyvinvointivaltion ja esimerkiksi lääketieteen kehittymisen, yhä useampi suomalainen elää ihan mukavasti ja pitkään. 65 vuotta täyttäneiden osuus on Suomessa 23 prosenttia, kärkitasoa heti Japanin, Italian ja Portugalin jälkeen.
Huonot uutiset ovatkin sitten monille tuttuja ja moninaisia: vanhenemiseen kuuluu useilla yksinäisyyttä, sinnittelyä pienellä eläkkeellä, sairauksia ja ongelmia palveluiden ja avun saannissa ja laadussa.
Tällaisissa maisemissa aloitti työnsä Suomen ensimmäinen vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo. Ikäinstituutin johtajan tehtävästä Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon siirtyneen Topon tehtävänä on edistää iäkkäiden oikeuksien toteutumista.
– Painotus on tosiaan edistämisessä. Vaikutan lainsäädäntötyöhön ja käyn vuoropuhelua päättäjien kanssa, tuon esiin ikääntymisen monimuotoisuutta. Aluehallintovirastot ja Valvira ratkovat entiseen tapaan yksittäisten henkilöiden kokemia ongelmia, Topo kertoo.
Jos Topon pitäisi nimetä kaksi asiaa, joihin hän vanhusasiavaltuutettuna tahtoo ensimmäisenä vaikuttaa, ne olisivat iäkkäiden palveluiden parempi saatavuus ja se, että ymmärrettäisiin, kuinka paljon iäkkään henkilön hyvinvointia ja terveyttä voi vielä parantaa.
Hoiva ei taloutta horjuta
Kun puhutaan iäkkäiden palveluista tai hyvästä vanhuudesta, kaikki ovat yleensä yksimielisiä asioista. Tämän Päivi Topo huomasi myös aluevaalien yhteydessä käytyjä keskusteluja seuratessaan: jos kaikki puoluejohtajien ajatukset toteutuisivat, lopputuloksena olisi ”loistavaa ikäpolitiikkaa”. Käytännössä totuus on usein toinen. Keskustelua iäkkäiden ihmisten palveluista ja hoivasta leimaa niukkuus ja se, että palvelut aliresursoidaan.
– Onhan se tietysti aikamoinen yhtälö, että palveluita pitäisi kehittää samalla kun asiakasmäärät kasvavat. Mutta kun olen käynyt läpi mediakeskusteluita 1970-luvulta 2000-luvun alkupuolelle, keskustelua leimaa aina yksi piirre, pula. Riippumatta siitä, onko lama vai nousukausi, aina on ollut pula hoitopaikoista, työntekijöistä, rahasta, sopivista asuinoloista.
Esimerkiksi erikoissairaanhoito on kallista, mutta hoiva ei ole se, joka taloutta horjuttaa.
Vauraassa valtiossa ei tunnu koskaan olevaan sellaista hetkeä, että jokainen vanhus voisi luottaa saavansa hyviä palveluita ja hyvää hoivaa sitten kun sellaista tarvitsee.
– Kyse ei ole siitä, ettei rahaa olisi, vaan mihin sitä käytetään. Esimerkiksi erikoissairaanhoito on kallista, mutta hoiva ei ole se, joka taloutta horjuttaa. Pitäisi suhteuttaa asioita, Päivi Topo sanoo.
Tästä herää kysymys, että onko kyse lopulta ikäsyrjinnästä ja arvoista. Päivi Topon mielestä kaikessa päätöksenteossa pitäisi ottaa huomioon vaikutukset iäkkäisiin.
– Meillä on jo käytössä lapsivaikutusten arviointi. Sama ajatus pitäisi saada muuhunkin. Hoivapalvelut ovat vain pyramidin huippu.
Osallisuus houkuttelee liikkeelle
Suuri linja Suomessa on tällä hetkellä se, että vanhukset asuvat kotona mahdollisimman pitkään. Hoivakotiin mennään yleensä vasta sitten, kun kunto on mennyt todella huonoksi tai ihmisellä on muistisairaus. Osalle ”laitokseen joutuminen” on pelottava asia, jota halutaan vältellä viimeiseen asti.
– Minusta se kertoo myös sinnikkyydestä, ja pidän sitä ihan kunnioitettavana, Päivi Topo sanoo.
Kotona asuminen pitkään voi olla yksi toimintakykyä ylläpitävä tekijä: tulee otettua askelia, noustua ylös tuolista tai sängystä.
Koronapandemia on heikentänyt iäkkäiden hyvinvointia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan esimerkiksi kävelykyvyn ongelmat ovat lisääntyneet, samoin yksinäisyys.
Poikkeuksellinen tilanne on myös tuonut esiin uusia asioita, joissa iäkkäiden näkökulma on saattanut unohtua. Palveluiden siirtäminen nettiin ja esimerkiksi koronapassin käyttöönotto ovat tästä hyviä esimerkkejä: jos verkkopankin käyttö ei ole tuttua, ei ole älypuhelinta tai tulostinta, ihminen jää helposti syrjään. Päivi Topon mielestä osallisuutta ja saavutettavuutta ei ylipäätään oteta tarpeeksi vakavasti.
– Osallisuutta on tietysti vaikea mitata, mutta osallisuus on myös sitä, mikä houkuttelee liikkeelle ja vähentää yksinäisyyttä. Yksittäisille ihmisille tällaiset ovat isoja juttuja.
Kirkko ja seurakunnat ovat Päivi Topon mielestä tärkeässä roolissa tarjoamassa kohtaamisen mahdollisuuksia ja rakentamassa osallisuutta, samoin monet järjestöt.
– Oli se sitten yhteinen aamupuuro tai jokin hengellisempi tilaisuus, seurakunnalla voi olla tärkeä rooli. Jollekin kirkko voi olla paikka pohtia eksistentiaalisia kysymyksiä, jollekin jotakin muuta. Iäkkäiden moninaisuuskin on valtava. Mitä avarakatseisempi kirkko on, sitä helpompi myös kaikenlaisiin vähemmistöihin kuuluvien on tulla mukaan.
Iäkkäiden äänen pitäisi kuulua yhteiskunnassa enemmän, eikä vain vanhuudesta puhuttaessa. – Lukisin mielelläni vaikka runokokoelman, jonka kirjoittajat ovat 90-vuotiaita, Päivi Topo sanoo.
Vanhat ihmiset osaavat nähdä suuret kokonaisuudet
Päivi Topon mielestä elämme sikäli mielenkiintoista aikaa, että meillä on koulutetumpi vanhusväestö kuin koskaan. Heillä on takanaan mittavia työuria ja paljon osaamista.
– Se tarkoittaa sitä, että on opittu oppimaan ja ottamaan vastaan uutta tietoa. Digitalisaation myötä tieto on myös aiempaa paremmin saavutettavissa.
Vaikka keho on heikentynyt, elämänkokemus on antanut vanhuksille perspektiiviä ja kykyä nähdä asioita suurina kokonaisuuksina.
– Kaikkein vanhimmilla ihmisillä on kristallisoitunutta älyä, Päivi Topo kiteyttää.
Päivi Topo toivoo, että iäkkäiden näkökulmat ja ääni kuuluisivat yhteiskunnassa enemmän, eikä vain vanhuudesta puhuttaessa.
– Lukisin mielelläni vaikka runokokoelman, jonka kirjoittajat ovat 90-vuotiaita. Mitä sen ikäinen ajattelee tai toivoo?
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kun toinen rakastaa elämää, häntä jaksaa hoitaa”, sanoo omaishoitaja Maria Jukka – elämäntapa edellyttää kylmiä suihkuja ja meditaatiota
Hyvä elämäMaria Jukka on huomannut, että lentokoneessa annettava ohje pätee myös omaishoitajiin. Hänestä tuli omaishoitaja, kun puoliso sai aivoinfarktin.
