Pekka Haavisto uskoo, että yksilökeskeinen aika taittuu pian ja ihmiset alkavat taas ratkoa yhteisiä ongelmia yhdessä. Kuva: Jani Laukkanen
Planeetan puhemies
Planeetan puhemies
Pekka Haavistossa on jotakin, joka saa ihmiset puhumaan elämän peruskysymyksistä. Ensi sunnuntaina paikkana on Kauniaisten kirkko.
Kun kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) kiersi Suomea presidenttiehdokkaana, hän teki kaksi tärkeää havaintoa. Ihmisillä on suuri tarve puhua, ja moni on valmis syvälliseen keskusteluun, jossa kohdataan kipeitäkin asioita.
Puhumisen tarve kertoo siitä, että Suomessa on käynnissä raju rakennemuutos. Varsinkin hiipuvilla teollisuuspaikkakunnilla ihmiset kyselevät, minkä varassa jatkossa eletään ja miten nuorille käy.
”Rajun muutoksen keskellä kyky puhua ja jakaa asioita on ratkaiseva. Nämä tilanteet eivät ratkea sillä, että ottaa ne vain oman elämän ongelmaksi”, Haavisto sanoo.
Haavistosta kuoriutui vaaleissa kysytty matkasaarnaaja, jota pyydetään eri puolille Suomea keskustelutilaisuuksiin. Aiheet vaihtelevat, mutta ihmisten tarve ja uskallus heittäytyä keskusteluun yllättää Haaviston kerran toisensa jälkeen.
Ensi sunnuntaina on vuorossa Kauniaisten kirkko. Tällä kertaa Haavisto keskustelee piispa Tapio Luoman ja yleisön kanssa itselleen läheisestä teemasta, globaalista vastuusta.
Väärin herätty
Haaviston oma havahtuminen globaalin vastuun kysymyksiin osui 1970-luvun alkuvuosiin. Suunnilleen 15-vuotias opettajaperheen poika löysi kotoaan Hilkka Pietilän päätoimittaman YK-tiedotteen, jossa puhuttiin Uudesta kansainvälisestä talousjärjestyksestä ja suuryhtiöiden vastuusta.
Tiedotteessa oli jotakin, joka teki Haavistoon vahvan vaikutuksen. Vähän myöhemmin hän sai käsiinsä Tricont-kehitysmaaliikkeen lehden, joka käsitteli Chilen sotilasvallankaappausta. Kyseessä oli kuitenkin viimeinen numero, jonka jälkeen lehti lakkasi ilmestymästä.
”Tuntui siltä, että miltei tavoitan jotakin, mutta en saa siitä kiinni.”
Muutamaa vuotta myöhemmin Haavisto sai ensituntuman suomalaiseen keskustelukulttuuriin. Muisto saa hänet vieläkin lämpenemään.
Haavisto seurasi paikan päällä Yleisradion pääjohtajan Eino S. Revon vetämää keskustelutilaisuutta, jossa 1960-luvun sukupolveen kuuluvat keskustelijat pohtivat, miksi nykynuoret eivät osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun.
”Olimme paikalla, mutta emme saaneet yhtään puheenvuoroa! Silloin päätin, etten tee ikinä samaa virhettä”, Haavisto sanoo.
Meistä tuli silminnäkijöitä
Muistellessaan keskustelutilaisuutta Haavisto ei enää puhu ”minusta” vaan ”meistä”. Uudet yhteiskunnalliset liikkeet olivat jo oraalla, vaikka vanhempi polvi ei nähnyt sitä.
Vuonna 1979 perustettiin vihreän vaihtoehtoliikkeen Komposti-lehti, jonka päätoimittajaksi Haavisto ryhtyi. Jo samana keväänä hän lähti Forssan Koijärvelle tekemään juttua järven kuivattamista vastustavista aktivisteista.
Arvokas lintujärvi pelastettiin, ja Koijärven tapahtumat antoivat sysäyksen vihreän puolueen perustamiseen.
Haaviston mukaan suomalaiset saivat rajun herätyksen globaalin vastuun kysymyksiin 1960-luvulla, kun tv toi Vietnamin sodan ja muut maailman kriisit olohuoneisiin.
Siitä lähtien olemme painineet vastuun taakan kanssa. Halusimme tai emme, olemme Syyrian sisällissodan, Darfurin yhteenottojen ja Eurooppaan yrittävien siirtolaisten kohtaloiden silminnäkijöitä.
”Tieto tulee luoksemme yhä yksilöidympänä. Saamme tietää ihmisten nimen ja perheen tilanteen ja joudumme miettimään, mikä on oma tapamme reagoida näkemäämme”, Haavisto sanoo.
Joku päättää lahjoittaa avustustoimintaan, ottaa kummilapsen tai puolustaa kehitysavun määrärahoja. Haaviston mielestä nämä ovat hyviä vaihtoehtoja.
”Sen sijaan kyynisyys tai väite, jonka mukaan apu ei mene kuitenkaan perille, ei ole uskottava.”
Takarivin iso tarina
Parhaat keskustelutilaisuudet ovat Haaviston mielestä sellaisia, joissa väittelyn kärki taittuu, ja ihmiset alkavat rakentaa ”yhteistä pyramidia”. Jokainen keskustelija tuo siihen oman palansa, eikä kukaan tiedä, miltä lopputulos näyttää tunnin kuluttua.
Haavistoon on tehnyt vaikutuksen myös se, miten avoimesti ihmiset kertovat elämän rankasta puolesta.
”Ei tarvitse paljonkaan raaputtaa pintaa, kun tömähdetään perusasioihin. Usein on käynyt niin, että jonkin tilaisuuden viimeisellä rivillä istuvalla tai ovensuussa seisovalla ihmisellä on ollut kerrottavana iso tarina.”
Usein esiin nousee työttömyys ja näköalojen puute. Nuoret saattavat kertoa yliannostukseen kuolleista tai itsemurhan tehneistä ystävistään.
”Olen koettanut kehittää kykyäni pysähtyä ja kuunnella. Toivon, että herkkyyteni ja intuitioni säilyy”, Haavisto sanoo.
”Pekka Haavisto, piispa ja sinä” -tilaisuus Kauniaisten kirkolla sunnuntaina 18.11. klo 16. Pekka Haavisto ja piispa Tapio Luoma keskustelevat aiheesta ”Kirkot, kansalaisjärjestöt ja globaali oikeudenmukaisuus.” Kirkkokahvien tuotto menee seurakunnan Tansania-ryhmän tukemalle orpokodille.
Jaa tämä artikkeli: