Kolumni: Kirkko ei ole kiinteistö, vaan yhdessä rukoileva Jumalan kansa
Hilkka Olkinuora kysyy, millainen olisi uusi uskonpuhdistus, ja mitkä Lutherin alkuperäisistä ideoista kannattaisi nostaa takaisin kunniaan.
Kirkon ovelta kuuluu vasaran naputusta: itse Martti Luther siellä naulaa uusia teesejään. Mitähän paperissa mahtaa lukea? Mitä sinä sieltä poimisit? Minkä pyyhkisit yli?
Tätä pohti viikko sitten Hanasaaren kulttuurikeskuksessa joukko kotimaisia ja riikinruotsalaisia piispoja ja tutkijoita, pastoreita ja maallikoita. Asia osoittautui liian jännäksi jätettäväksi sikseen. Kysynkin siis sinulta: Mitä kuonaa itse putsaisit kirkostamme? Mitä Martti-tohtorin oivalluksista nostat takaisin kunniaan? Millainen olisi tämän päivän reformaatio eli uskon uudistus, ja millainen on kirkko sen jälkeen?
Jokaisellahan on kutsu ja valtuudet teesityöhön, kiitos Lutherin radikaalin käsityksen yhteisestä pappeudesta. Koolla olijoiden ensi huudahdus olikin: yhteinen pappeus todelliseen käyttöön! Maallikot toivovat muutakin kuin saada lukea tekstejä harvalukuiselle kirkkoväelle, keittää kahvia tai viilata budjetteja. Arkkipiispa Tapio Luoma käänsikin kysymyksen ”Miksei kirkko kiinnosta ihmisiä?” muotoon ”Miksei kirkko kiinnostu ihmisistä?”
Mitä muuta Lutherin alkuperäisistä ideoista palauttaisimme? Lähimmäisenrakkauden! Ihmisen kokonaisen kelpaavaisuuden ennen ulkoista uskovaisuutta. Kun Raamatun keskenään erilaiset väitteet alkavat tökkiä, neuvoo Luther valitsemaan sen tulkinnan, joka ”ajaa Kristusta”, eli sen missä armo, pelastus ja lähimmäisenrakkaus yhdistyvät.
Raha mahdollistaa monta hyvää ja kaunista, mutta sen hankinta ja hallinnointi vangitsee.
Reformaatio ratkoi suhdetta kirkon ja valtion välillä. Miten nykykirkko tasapainoilee hengellisen hartauden ja profeetallisen poliittisuuden välillä? Lutherin kanta oli muuten, että avioliittoon vihkiminen on maallisen vallan asia – tämä viestinä piispoille, jotka tällä viikolla painivat jälleen kirkon naimisopin kimpussa.
Mammonan valta vihastutti Martti-tohtoria: pelastuksen mitätöiminen ostettaviksi aneiksi ja suurpääoman hyristely nojatuoleissaan, kun köyhät hytisivät ruokajonoissaan. Raha mahdollistaa monta hyvää ja kaunista, mutta sen hankinta ja hallinnointi vangitsee. ”Toivottavasti kysymys siitä, mitä kirkko on, ei syntyisi rahan puutteesta, vaan hengellisen oivalluksen kautta”, sanoi piispa Kaisamari Hintikka. Lutherillekaan kirkko ei ollut kiinteistö, vaan yhdessä rukoileva Jumalan kansa.
Luther ja kirjapainotaito mahdollistivat yksittäisen ihmisen uskon. Miten me säilytämme sen, antamatta kuitenkaan periksi nykyiselle yltiöyksilöllisuudelle?
Mitä Martin perinnöstä joutaisi mennä? Ainakin talonherran vastuu ja oikeus kotiväkeensä eli kirkkoon periytynyt patriarkaalisuus. Myös vanhan Lutherin juutalaisvihaiset kommentit sopii mitätöidä. Uudemmasta, itse kokoamastamme kuonasta arkkipiispa poistaisi aluksi sen, että vastustamme kaikkea: ”Erilaisuutta ei pidä pelätä. Kaikkea ei pidä hyväksyä, mutta uteliaisuus, avoimuus uudelle, oli itseään Lutheria.”
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Heti kun armon juna nytkähtää yhdenkin seisakkeen, porukat rynnivät vetämään hätäjarrusta
PuheenvuorotNäin hiljaisella viikolla voisi laittaa kädet toisten osoittelemisen ja läimimisen sijaan ihan rauhassa ristiin, suosittelee Hilkka Olkinuora.
