Suomen ekumeenisen neuvoston Vastuuviikon teema on tänä vuonna naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta.
"Jotta vaiennettu voi tulla kuulluksi, muiden on oltava hiljaa" – vastuuviikon teema on naisiin kohdistuva väkivalta
Suomen ekumeenisen neuvoston Katariina Väisäsen mukaan kristityn velvollisuus on tavoitella maailmaa, jossa ei ole seksuaalisen väkivallan uhkaa.
22.–29.10 vietetään Suomen ekumeenisen neuvoston Vastuuviikkoa, jonka teema on tänä vuonna naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta. Viikon tempauksiin kuuluu muun muassa #ThursdaysInBlack-kampanja, jossa ihmisiä kehotetaan pukeutumaan mustiin, julkaisemaan itsestä kuvia somessa ja vastustamaan asenteita ja käytäntöjä, jotka sallivat naisiin kohdistuvan väkivallan.
Koordinaattori Katariina Väisänen Suomen ekumeenisesta neuvostosta, miksi valitsitte vastuuviikolle tämän teeman?
– Tajusimme, että vastuuviikon lähes 40 vuoden historian aikana naisten ja tyttöjen oikeudet eivät ole ikinä olleet kampanjan keskiössä. Nyt on korkea aika.
Sosiaalisessa mediassa pyörii parhaillaan #MeToo-kampanja, jossa seksuaalista häirintää kokeneet naiset jakavat kokemuksiaan. Onko aihe jotenkin erityisen pinnalla?
– Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole mitenkään uusi asia, mutta siitä on nyt ruvettu puhumaan enemmän. Sosiaalinen media on mahdollistanut sen, että toiselle ihmiselle voi helposti ja anonyymisti sanoa täysin asiattomia asioita.
– Monelle on ilmeisesti ollut vaikeaa käsitellä sitä, että naiset ovat yhteiskunnassa näkyvillä paikoilla, ottavat kantaa ja käyttävät valtaa. Tutkimustenkin mukaan esimerkiksi naispäättäjät saavat miehiä enemmän törkypuhetta, joka koskettaa nimenomaan henkilöä ja menee seksuaalisen häirinnän puolelle. Saatetaan toivoa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausta.
Kristittyinä me uskomme, että on Jumalan tahto, että työskentelemme näiden asioiden eteen.
– Katariina Väisänen
Mitä yksittäinen ihminen voi tehdä tämän asian eteen?
– Jos puhutaan naisten asemasta, niin jokainen meistä voi miettiä, miten me yksilöinä tuomme esiin toisia – tai vielä parempi on sanoa, että miten annamme toisille tilaa. Jotta joku, jonka ääni on vaiennettu, voi tulla kuulluksi, muiden on ensin oltava hiljaa. Niiden, jotka ovat tottuneet käyttämään ääntään, on nostettava aktiivisesti esiin heitä, jotka ovat marginaalissa.
– Suomessa se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että me seurakunnissa mietimme, miten maahanmuuttajataustaiset naiset kuuluvat ja näkyvät, minkälaisia rooleja he voivat ottaa seurakunnassa ja miten heitä kutsutaan mukaan.
Ollaanko naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan torjumisessa menty viime vuosikymmeninä parempaan vai huonompaan suuntaan?
– Luulen että siinä olemme menneet eteenpäin ja menemme koko ajan, että tietoisuus asiasta lisääntyy – ja myös yhteisymmärrys siitä, että tällainen ei ole sallittavaa. Näemme koko ajan paremmin niitä alistavia rakenteita, jotka kohdistuvat naisten lisäksi muihinkin ryhmiin, esimerkiksi vähemmistöihin, jotka eivät saa ääntään kuuluviin.
Onko visio maailmasta, jossa ei ole seksuaalista väkivaltaa, realistinen?
– Ei ole ainakaan meidän asiamme lakata pyrkimästä siihen. Kristittyinä me uskomme, että Jumala johdattaa meitä ja että on Jumalan tahto, että työskentelemme näiden asioiden eteen.
– Mutta jokaisen meistä on nähtävä oma roolimme siinä. Synti ei ole aina jossain muualla, vaan me kaikki syyllistymme osaltamme siihen, että alistamme ja sorramme toisia. Me myös sallimme sellaisen tapahtumisen emmekä aktiivisesti pyri edistämään oikeudenmukaisuutta.
Onko tämä mielestäsi erityisesti kristittyjen taistelu?
– On, totta kai. Kristillisen etiikan perustalta nousee velvollisuus kohdella lähimmäistämme tasavertaisesti riippumatta sukupuolesta tai muista tekijöistä.
– Mutta meidän on myös tärkeää katsoa omiin yhteisöihimme kriittisesti. On nähtävä, miten kirkoissa on käytetty valtaa, syyllistytty naisten alistamiseen ja käytetty myös teologiaa sen perustelemiseen.
Onko kirkoissa menty tässä asiassa parempaan suuntaan?
– Kyllä mielestäni. Tietysti kirkoilla on eri käsityksiä esimerkiksi naispappeudesta, mutta se ei tarkoita, etteivätkö naiset voisi käyttää ääntään teologeina ja ottaa aktiivisia rooleja yhteisön rakentamisessa.
Provosoiva kysymys Suomen ekumeenisen neuvoston työntekijälle: onko naispappeuden vastustaminen mielestäsi naisiin kohdistuvaa henkistä väkivaltaa?
– Ekumeenisessa vastuuviikossa ei ole kyse kampanjan koordinaattorin henkilökohtaisista mielipiteistä, vaan siitä, että kirkot haluavat yhdessä lisätä tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja syrjinnästä globaalina ihmisoikeusongelmana.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kongon raiskaussodat nähneellä Esther Ngomalla on kaksi haavetta, joista toinen toteutuu jo
Hyvä elämäSeksuaalinen väkivalta on Kongossa ase. Uhreiksi joutuu myös pieniä lapsia. Maailmaa kiinnostaa tietokoneissa käytettävä koltaani.
Ville Ranta: Miehet tekevät parannuksen
Puheenvuorot
